Tervetuloa mukaan nuorisotiimiin!
Seinäjoen Seudun Urheilijoiden käytännön toiminta on jaettu eri tiimien vastuulle, ja me nuorisotiimissä vastaamme 2-13-vuotiaiden harrastus- ja kilpailutoiminnan kehittämisestä sekä organisoinnista yhteistyössä seuran hallituksen kanssa. Tavoitteena nuorisotiimillä on tarjota lapsille ja nuorille laadukasta sekä monipuolista harrastus, -valmennus- ja kilpailutoimintaa. Me siis haluamme varmistaa, että seurassamme harrastavat lapset ja nuoret saavat nauttia urheilusta oman kehitystasonsa mukaisesti.
Tämän toteutumisen edellytyksenä on toimiva tiimi, jossa on halu tehdä töitä näiden lasten ja nuorten eteen. Tämän vuoksi tarvitsemme lisää tiimiläisiä varmistamaan, että pystymme jatkossakin järjestämään lapsille ja nuorille mukavia ja kehittäviä harjoituksia sekä kilpailuita. Tietysti pyrimme myös omalta osaltamme tekemään seurastamme parhaan mahdollisen seuran harrastaa.
Tiimiin liittyminen ei vaadi mitään erityistaitoja tai pitkää kokemusta yleisurheilusta. Tärkeintä on halu kehittää lasten ja nuorten toimintaa ja olla osa seuran yhteisöä. Tiimiin liittyminen ja toimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen, joten tiimin toimintaan jokainen antaa sen panoksen minkä pystyy. Me arvostamme pienintäkin panosta, pelkästään mielipiteen kertominen vie tiimiä eteenpäin. Tiimissä jokaisella siis on konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa haluamallaan tavalla!
Haluankin kutsua tiimin seuraavaan kokoukseen mukaan kaikki tiimin toiminnasta kiinnostuneet. Kokous järjestetään Keskuskentän katsomossa perjantaina 11.8. klo 17.30. Toivottavasti moni lähtee mukaan tutustumaan tiimin toimintaan ja meihin tiimiläisiin!
Terveisin Tiina Mäkinen nuorisotiimin pj.